Kuvia Marttisjärven rannoilta

Osa isoimmista koekalastuksen saaliista.

Marttisjärvi koekalastettiin 28-29.9.2020. Pyynnissä oli 8 verkkoa joissa kussakin oli silmäkoot 6-55 mm. Kuvassa osa suurimmistä kaloista mitä lähti. Isoin ahven ylti 950 ja kuvan kaksi haukea painoivat molemmat yli 5 kiloa. Itse asiassa lyhyempi taisi ola 200g pitempää painavampi. Suurempien saaliskalojen lisäksi verkoista nousi ämpärillinen pientä sälää. Lopullinen raportti on vielä tuloillaan, mutta alustavien päätelmien mukaan suhdeluku daalistjien ja saaliiden välillä kuulosti olevan hyvä. 

Kesän suosituin kulkupeli Tuk-Tuk

Kesän suosituin kulkupeli Tuk-Tuk. Liikkui välillä yötäpäivää ja silloin tällöin vaati muutaman varaosa. Jälkeäkin tuli, niin ettei välillä rantaan päässy kaislalauttojen yli. 

Tässä muutama kuva viimekesän niitosta. Toivottavasti tällekesälle saadaan yhtä innokkaita talkoolaisia ja uusi kone niittoon.  Kuvat Arja Moilanen

Marttisjärven kalapäivät 12.6.2021

Kaakkurisuon pohjoisosan ennallistamisen tuloksia. Poro on tukittu useasta kohtaa ja vesi päässyt valtaamaan jälleen suon niinkuin se on aikoinaan ollut.